Juha Tikanoja

Pienen pojan tarina sai alunperin alkunsa Pariisissa, yhdessä niistä monista kauniista puistoista, joita Pariisissa on. Oli syksyn puoliväli 2021 meneillään ja kyseinen poika juoksenteli puistossa ihmetellen erilaisia asioita; niin puistossa kuin sen ympäristössäkin. Sain ikuistettua pojan kameralla. En silloin vielä tiennyt mitä kuva-aihiolla teen ja miten sitä käytän, mutta nyt hän esiintyy jo kolmessa teoksessa. Voisiko sitä jo kutsua jonkinlaiseksi sarjaksi. Sarjan ensimmäinen teos valmistui jo aikaisin keväällä 2022. Teos oli matkalla syksyllä pidettävään näyttelyyn Galleria FOGGAssa. Irronnutta ilmapalloaan ihmetellessä, pojalla on kenties ajatuksissa suuret haaveet elämästä ja sen ihmeistä; yksi niistä on leijaileva ilmapallo ja mihin se on matkalla. Teos sai nimen 'Haaveitako vain' - 50x40cm. Teos löysi näyttelystä tiensä uuteen kotiin. Tästä teoksesta olen jo  aiemmin  erillisen jutun ja sen taustat kertonut 'Kaunein asia elämässä  on rakkaus-teos' blogi-kirjoi

  Unelmien ja tuntojen seuraaminen Luominen ja sen voima on annettu jokaiselle; jotkut hyödyntävät sitä, jotkut jäävät odottamaan. Tekninen taito ja osaaminen sekä omien mielikuvien saattaminen kankaalle on isojen ponnistusten takana. Aina ei ole selvää, että haluttua lopputulosta ei osaamisesta ja luomisvimmasta huolimatta saa aina aikaiseksi. Kehitettävää on valtavasti, opittavaa paljon, nälkä on kova. Harjoitus ja sinnikkyys palkitsevat. Muusikko istuu pianon ääreen ja alkaa hakea eri sointujen tai näppäilyjen avulla melodiaa, joka on kenties soinut päässä tai siitä on ollut vain orastava vihje tai soittaja tarttuu kitaraan ja eri sointuja kokeilemalla pääsee alkuun - luominen on alkanut.  Mielestäni maalaamisessa on lähes samankaltainen prosessi kuin säveltämisessä ja laulujen tekemisessä tietämättä tarkalleen musiikintekijöiden inspiraatio-prosesseista yhtään mitään.  Meillä jokaisella on oma salainen huoneensa, josta ammennamme luovuuden alkuja; on se sitten kirjoittamista, s

  Meri on ollut minulle syntymästä asti lähellä ja läheinen. Synnyin Vaasassa, meren äärellä siis. Rakastan sen tuoksua, villiyttä, rajuutta, kuohuntaa, tyyneyttä, yllätyksellisyyttä. Sen lisäksi merellä voi veneillä, joko soudellen, purjehtien tai moottoriveneellä, uida, kalastaa tai vain nauttia rantsulla maaten tai kivikossa istuen.  Kolmevuotiaana meinasin hukkua Vaasan Hietasaaren uimarannalla. Katselin rannalta kun lapsilla, jotka hyppivät laiturilta veteen, pää pompsahti heti veden pinnalle. Sitä ihmetellessä ajattelin ilmeisesti, miksen minäkin. Kun isoveljen ja isosiskon silmä vältti, olin laiturilla ja hyppäsin. Onneksi naapurin Liisa, minua muutaman vuoden vanhempi, huomasi minun hyppäävän ja totesi yhtälön olevan mahdoton. Hän sukelsi perääni, poimi minut pohjasta pinnalle, selvisin.  Kotona sisko ja veli saivat hiukan moitteita aiheesta, ei sen enempää. Sellainen voimakas, vetovoimainen on meri minulle ollut, sitä ei voinut vastustaa. Siitä lähtien ja myöhemminkin kunnioit

Välillä täyttyy ottaa etäisyyttä studiosta, maalaamisesta ja päivittäisestä uusien teosten suunnittelusta. Tuntuu joskus, että jähmetyn paikoilleni kuin puuro. Mikään ei etene. Tiedän kuitenkin olevani suhteellisen tuottelias. Ensi vuoden marraskuussa pidettävässä näyttelyssä todennäköisesti teoksista löytyy nyt koettua värimaailmaa, mitä muuta, saas nähdä 😉. Etäisyyttä  studiosta  lähdin hakemaan vaimoni kanssa Pohjois-Italiasta, Piemontesta. Syksyn värit leikkivät upean valon kanssa, sekoittuen välillä hempeään usvaan. Ilme muuttuu päivän aikana useaan otteeseen. Aamut ja illat antavat parasta väriskaalaa. Pari ajatuksen alla olevaa teosta saattavat sotkeutua keskenään. Joskus se on hyvä, sillä se saattaa tuottaa mieluisia yllätyksiä, uusia tapoja toteuttaa jokin kohta, väriyhdistelmä tai jotain muuta positiivista tapahtuu. Tässä on osa yhdestä keskeneräisestä teoksesta esimerkkinä, jossa syksyn värit toistuvat kuten olen ne kokenut Italiassa (esim. jos vertaa ylläolevaa kuvaa). Teo