Siirry pääsisältöön

Unelmien ja tuntojen seuraaminen

 


Unelmien ja tuntojen seuraaminen



Luominen ja sen voima on annettu jokaiselle; jotkut hyödyntävät sitä, jotkut jäävät odottamaan.


Tekninen taito ja osaaminen sekä omien mielikuvien saattaminen kankaalle on isojen ponnistusten takana. Aina ei ole selvää, että haluttua lopputulosta ei osaamisesta ja luomisvimmasta huolimatta saa aina aikaiseksi. Kehitettävää on valtavasti, opittavaa paljon, nälkä on kova. Harjoitus ja sinnikkyys palkitsevat.


Muusikko istuu pianon ääreen ja alkaa hakea eri sointujen tai näppäilyjen avulla melodiaa, joka on kenties soinut päässä tai siitä on ollut vain orastava vihje tai soittaja tarttuu kitaraan ja eri sointuja kokeilemalla pääsee alkuun - luominen on alkanut. 


Mielestäni maalaamisessa on lähes samankaltainen prosessi kuin säveltämisessä ja laulujen tekemisessä tietämättä tarkalleen musiikintekijöiden inspiraatio-prosesseista yhtään mitään. 


Meillä jokaisella on oma salainen huoneensa, josta ammennamme luovuuden alkuja; on se sitten kirjoittamista, säveltämistä, maalaamista, kuvanveistoa tai mitä tahansa muuta luovaa tekemistä. Kun muistaa pitää lapsuuden taskussa, se on luovan mielen tärkeä lähde. Kukaan muu ei ole sinä kuin sinä itse ja sen on vahvuutesi.


En suhtaudu elämään turhan vakavasti. Olen ymmärtänyt, että kaikessa on kyse oikeasta asenteesta. Vaikka jokin menisi pieleen, hymy saa tilanteen tuntumaan paljon paremmalta. Vain yksi asia on minulle tärkeää: etten ole kuten kaikki muut, vaan olen oma itseni!


Lähestyn niin kutsuttua studiotani usein ilman minkäänlaisia ajatuksia, aikeita tai luonnosta. Pistän musiikin päälle, useimmiten valitsen Spotifystä jonkin oman soittolistan tai muuten sen hetkiseen tunnelmaan sopivan satunnaisen listan. Nautiskelen musiikista, hörppään juuri keitettyä vahvahkoa kahvia suullisen, hengähdän ja annan ajatuksille tilaa. Aina ei tiedä mihin se johtaa.


Joskus jokin laulun tai kappaleen kohta saattaa laukaista muistoista jotain joka pistää minut valitsemaan värimaailmaan ja vieläkään ei ole tietoa mitä olen tekemässä. Annan vain ns. palaa miettimättä asioita liikaa, niitä vain tapahtuu, annat tekemisen ohjata ja antaa neuvoja; silloin tiedän, että olen löytänyt tunteen, joka kantaa lopputulokseen.


Teokset saattavat kummuta jostakin salaperäisestä sielun silmäkkeestä, antautumisesta tilanteen vietäväksi. Jos hyvin sattuu, kuten usein sattuukin, kokonaisuus alkaa hahmottua. Joskus ei tarvitse kuin istua alas ja aloittaa. Jos mielessä pyörii jokin tietty väri, tartun siihen, levitän kankaalle ja anna sen viedä minua eteenpäin. Sitten jossain vaiheessa taululle ilmestyy henki, tunteelle tarvitsee vain avata ovi.


Mennyt näyttely yhdessä nukketaitelija Carita Kansinin kanssa oli iso puristus. Kuukauden kestänyt näyttely oli huikea, paljon hienoja kohtaamisia galleriassa vietettyjen hetkien ajalta. Näyttely antoi paljon uskoa, oppia ja inspiraaioita tulevaan. Päätimme, että järjestämme uudelleen yhdessä näyttelyn parin vuoden kuluttua samassa paikassa ja suurin piirtein samaan aikaan.


Kiitollisena kaikesta tästä ja tulevasta



Juha Tikanoja & Carita Kansin - maalauksia ja nukketaidetta
Galleria 4-Kuus
25.10. - 21.11.2025





Kommentit

Suosikit

Tarinaa näyttelyistäni - pelkoa, jännitystä, odotuksia ja isoja yllätyksiä

  Aloittaessani akryylimaaleilla maalaamisen 2019,  en missään vaiheessa ajatellut maalata saadakseni taulujani näyttelyihin tai esille ylipäätään, halusin vain maalata ja kokeilla. Maalasin onnesta, ilosta ja luomisen himosta. Omasta mielestäni akryylimaalit olivat sopiva tekniikka minulle tämän onnen, ilon ja muidenkin tunteiden sekä tapahtumien levittämiseen kankaille. Laitoin taulujani Facebook-sivulleni ja Instagramiin. Positiivinen palaute ja vastaanotto saivat minut hiukan hämilleni, mutta antoi uskoa maalaamisen jatkamiseen. Keväällä 2020 täysin puskista ystäväni Päivi Loviisasta ehdotti minulle näyttelyn pitämistä Loviisassa. En aivan ollut vakuuttunut asiasta - vielä. Ensimmäisen näyttelyn riputuspuuhissa 2020 Näyttelyt ja niihin valmistautuminen ovat aina jännittäneet, etenkin niistä ensimmäinen. Kun ei ollut kokemusta, ei tiennyt mitä odottaa, ajatukset velloivat epätoivon ja 'en mä sittenkään' -ajatusten välillä ensimmäisen näyttelyni kynnyksellä. Onneksi ystäväni

Hahmotelmasta lopputulokseen - tarinoita taulujen takana - mielenkiintoisia seikkailuja.

Vuosikaudet minulla on ollut erilaisia skitsi-kirjoja ja -vihkoja, joihin olen milloin mitäkin hahmotellut, tietämättä miten se toteutan, missä muodossa, millä tekniikalla ja milloin. Usein hahmotelmaa tehdessä mieleen ei piirry minkäänlaisia mielleyhtymiä tai kuvia lopputuloksesta,  saati sitten väreistä, ja joskus taas ajatus syntyy heti. Syntyneet ajatukset kirjaan ylös myöhempää tarvetta varten; tosin toteutusvaiheessa ylöskirjatut ajatukset voivat saada aivan uudenlaisen merkityksen. Kaikki tämä antaa ja lisää tekemiseen mielenkiintoa. Joskus muistiinpanot koskevat värejä, taustaa, asettelua tai jotain muuta, kenties jotain yksityiskohtaa. Myös mahdollista kankaan kokoa olen miettinyt usein, jos on ollut aavistus lopputuloksesta; silloin jo hahmottelen mielessäni muun muassa asettelua ja värejä.  Tässä tekstissä pureudun muutamiin teoksiin, joista on hahmotelma ja eri valmistusvaiheita. Valotan hiukan niiden syntytaustaa ja ideaa, jos sellaisia on ollut. Aina ei ole, vaan ne synty

Miten minusta tuli kuvataitelija

  Itsestäni piirretty kuva valokuvasta (kuvanottohetkellä olin noin 3-vuotias) Kun katson vuosia taaksepäin, mitä näen? Äärimmäisen innokkaan, kokeilun haluisen nuoren miehen alun, joka halusi luoda. Tuossa vaiheessa ei vielä ollut minkäänlaisia ajatuksia tai suunnitelmia vakavammasta tekemisestä. Piirtelin omaksi ilokseni lähes päivittäin ja maalasin vesiväreillä. Innostuksen sai aikaan aina joku idea joko näkemästäni kuvasta tai asiasta, ihmisen ilmeestä. Edessä on ollut varsin pitkä tie. Matkan varrella on syntynyt myös todella paljon suttupaperia eli epäonnistumisia.  Lyijykynäharjoitus    Vesiväriteos, harjoitelma Kaiken alku itselleni on ollut piirtäminen, sen oppiminen ja kehittäminen, sille tasolle kuin vain itsenäisesti pystyin. Vanhempani ostivat minulle lahjaksi kirjan 'Opi piirtämään', jota ahkerasti sitten tutkin ja siitä opiskelin erilaisia piirtämisen saloja. Yritän edelleen kehittää piirtämistäni, en ole siinä omasta mielestäni lähelläkään riittävän hyvää. Vesiv