Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2022.

Mitä tehdä kun joku teos ei tyydytä?

  L'examine avec une minutieuse attention - Tutki sitä pienellä huomiolla Teos, johon lopulta monen viikon jälkeenkään  en ollut  tyytyväinen, oli tehtävä jotain. Vaikka se oli koko viime kesän Loviisan ravintola Localen seinällä näytteillä, epäily oli koko ajan päällä. Päätin vierraillessani Localessa, että jos ketään ei teos kiinnosta, ylimaalaan sen ja hyödynnän siinä olevan struktuurin uuteen teokseen, mitä ikinä se onkaan. Ylimaalattava teos oli nimeltään The old world is a new world. Nimikään ei oikein puhutellut itseäni, enkä muista mistä moinen nimi  edes tupsahti teokselle.    Muutos oli siis tarpeen. Hiukan ensin arvelutti, mutta lopulta uskalsin kuitenkin ryhtyä tähän. Tässä kuva teoksesta, joka ei siis lainkaan tyydyttänyt lopulta. Maalasin ensin koko teoksen valkoisella yli ja mietin sitten vasta mitä tekisin.  Hahmottelin valkoiseksi maalatulle kankaalle naisfiguuria hiilellä. Naisfiguurin löysin kymmenien tuhansien kuvieni joukosta malliksi ja inspiraatioksi. Figuuri

Parasta elämässä on rakkaus -teos

La cosa più bella della vita e l'amore 💕 Tammikuussa 2022 puhelimeeni kilahti viesti Saralta, Italiasta. En yhtään osannut ennustaa mistä oli kysymys, kun viesti alkoi 'Hi Juha, How are you?' Sitten kilahti toinen viesti, jossa kysyttiin kiinnostustani tehdä heille (Sara ja Michel) taulu olohuoneeseen, joka toistaiseksi ammotti tyhjyyttään. Viestin lähettäjä Sara muistutti viestissään, että olimme puhuneet asiasta viime lokakuussa, tavatessamme Napolissa; ja sitten muistinkin, että näinhän se oli. No yllätys joka tapauksessa 😀. Vatsan pohjassa alkoi kutkuttaa ja ajatushyrrä pörähti käyntiin, vaikken vielä tiennytkään mitä he toivovat tai odottavat ja minkä kokoinen teoksen pitäisi olla. Ajatukset purjehtivat heissä, heidän vaatetuksessaan, muistelin puheita Napolissa, mietin heidän kotinsa väritystä, josta olin päässyt hajulle parin kuvan perusteella. Sitten Sara kertoi, että he haluaisivat heidän olohuoneen seinälle, sohvan yläpuolelle taulun. Kyselin minkä kokoisesta ta