Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2022.

Tunnelma rajalla - Idän pikajunassako?

Ostaessani keväällä Berliinistä kirjaa - The Spirit of the Border - en silloin vielä tiennyt mihin se johtaa. Ajatuksena oli kyllä hyödyntää kirjan sivuja taiteessa, mutta miten, missä ja minkä teoksen yhteydessä.  Syyskuun 2022 näyttely lähestyi uhkaavasti ja teosten määrää oli kasvatettava, jotta valinnan mahdollisuuksia olisi riittävästi, eli mitkä ns. selviäisivät jatkoon ja näyttelyyn. Kaivaessani kuva-arkistoja, löysin naisesta kuvan, joka mystisesti katsoo alaviistoon - kuva sai aikaan tarvittavan reaktion. Selasin Berliinistä ostamaani kirjaa ja löysin mielestäni teokseen/tarinaan sopivat sivut ja sain ajatuksen kokonaisuudesta, inspiraatio syttyi. Hahmottelin naisen ja kiinnitin kirjansivut maalilla kankaalle, ajatuksissa jo samalla naisen ylle tulevan asun värin. Jollain tapaa ajatukseni pyörivät Agatha Christien kirjan pohjalta tehdyn elokuvan 'Idän pikajuna' ympärillä. Ne tunnelmat olivat syöpyneet mieleeni. Elokuvan olen nähnyt monet kerrat, myös uusimman version.