Meri on ollut minulle syntymästä asti lähellä ja läheinen. Synnyin Vaasassa, meren äärellä siis. Rakastan sen tuoksua, villiyttä, rajuutta, kuohuntaa, tyyneyttä, yllätyksellisyyttä. Sen lisäksi merellä voi veneillä, joko soudellen, purjehtien tai moottoriveneellä, uida, kalastaa tai vain nauttia rantsulla maaten tai kivikossa istuen. Kolmevuotiaana meinasin hukkua Vaasan Hietasaaren uimarannalla. Katselin rannalta kun lapsilla, jotka hyppivät laiturilta veteen, pää pompsahti heti veden pinnalle. Sitä ihmetellessä ajattelin ilmeisesti, miksen minäkin. Kun isoveljen ja isosiskon silmä vältti, olin laiturilla ja hyppäsin. Onneksi naapurin Liisa, minua muutaman vuoden vanhempi, huomasi minun hyppäävän ja totesi yhtälön olevan mahdoton. Hän sukelsi perääni, poimi minut pohjasta pinnalle, selvisin. Kotona sisko ja veli saivat hiukan moitteita aiheesta, ei sen enempää. Sellainen voimakas, vetovoimainen on meri minulle ollut, sitä ei voinut vastustaa. Siitä lähtien ja myöhemminkin kunnioit
Aloittaessani akryylimaaleilla maalaamisen 2019, en missään vaiheessa ajatellut maalata saadakseni taulujani näyttelyihin tai esille ylipäätään, halusin vain maalata ja kokeilla. Maalasin onnesta, ilosta ja luomisen himosta. Omasta mielestäni akryylimaalit olivat sopiva tekniikka minulle tämän onnen, ilon ja muidenkin tunteiden sekä tapahtumien levittämiseen kankaille. Laitoin taulujani Facebook-sivulleni ja Instagramiin. Positiivinen palaute ja vastaanotto saivat minut hiukan hämilleni, mutta antoi uskoa maalaamisen jatkamiseen. Keväällä 2020 täysin puskista ystäväni Päivi Loviisasta ehdotti minulle näyttelyn pitämistä Loviisassa. En aivan ollut vakuuttunut asiasta - vielä. Ensimmäisen näyttelyn riputuspuuhissa 2020 Näyttelyt ja niihin valmistautuminen ovat aina jännittäneet, etenkin niistä ensimmäinen. Kun ei ollut kokemusta, ei tiennyt mitä odottaa, ajatukset velloivat epätoivon ja 'en mä sittenkään' -ajatusten välillä ensimmäisen näyttelyni kynnyksellä. Onneksi ystäväni