Siirry pääsisältöön

Pienen pojan maailmaa ihmettelevät tarinat



Pienen pojan tarina sai alunperin alkunsa Pariisissa, yhdessä niistä monista kauniista puistoista, joita Pariisissa on. Oli syksyn puoliväli 2021 meneillään ja kyseinen poika juoksenteli puistossa ihmetellen erilaisia asioita; niin puistossa kuin sen ympäristössäkin. Sain ikuistettua pojan kameralla. En silloin vielä tiennyt mitä kuva-aihiolla teen ja miten sitä käytän, mutta nyt hän esiintyy jo kolmessa teoksessa. Voisiko sitä jo kutsua jonkinlaiseksi sarjaksi.
Sarjan ensimmäinen teos valmistui jo aikaisin keväällä 2022. Teos oli matkalla syksyllä pidettävään näyttelyyn Galleria FOGGAssa. Irronnutta ilmapalloaan ihmetellessä, pojalla on kenties ajatuksissa suuret haaveet elämästä ja sen ihmeistä; yksi niistä on leijaileva ilmapallo ja mihin se on matkalla. Teos sai nimen 'Haaveitako vain' - 50x40cm. Teos löysi näyttelystä tiensä uuteen kotiin.

Tästä teoksesta olen jo aiemmin erillisen jutun ja sen taustat kertonut 'Kaunein asia elämässä  on rakkaus-teos' blogi-kirjoituksessani. Siitä kannattaa lukea tarkemmin, jos teoksen taustatarina kiinnostaa. Tämä on ihmettelevän pojan tarinoista toinen, joka sai nimekseen 'La cosa più bella della vita e l'amore' - 120x280cm. Tässä poika on suurien asioiden äärellä, joista rakkaus taitaa olla se kaikkein suurin. Tämä oli tilaustyö ja se matkasi Milanoon,Italiaan.

Toistaiseksi viimeisin sarjan teos on maailmaa ja sen asioita ihmettelevästä pojasta. Tällä osallistuin Helsingin Taideyhdistyksen kuvataide kilpailuun 2024, jossa teemana oli "unenomainen ulottuvuus". Teos sai nimekseen 'Ihmeitä näkyvissä' - 81x65cm. Siinä poika kiikaroi ympärillä olevaa maisemaa ja ihmettelee näkemäänsä. 

Mitä mahtaa poika ihmetellä seuraavassa teoksessa ja milloin; sitä en pysty nyt sanomaan. Poika ilmestyy kankaalle asian kaiketi kertomaan, kun taas uutta ihmeteltävää tulee. 

Kommentit

Suosikit

Muistojen pauloissa

  Jotenkin vanhemmiten sitä herkistyy muistelemaan mennyttä aikaa, lapsuutta, nuoruutta, tapahtumia vanhoja valokuvia selatessa. Kuva yllä on äitini pienenä tyttönä. Halusin välittää itselleni oman fiilikseni paperille tästä kuvasta. Kaikki muistot äidistäni ovat hyvin rakkaita. Hän valitettavasti menehtyi syöpään ollessani 22-vuotias, mutta muistan häntä ja ajattelen häntä lähes päivittäin hymy huulilla. Mustavalkoiset valokuvat antavat mahdollisuuden toteuttaa oma värimaailma teoksiin. Niitä olen nyt viimeaikoina tehnyt kaksi. 'Mennyt aika' ja 'Perhosen kosketus'. Molemmissa lähtökohtana oli mustavalkoinen valokuva, jotka toivat nuoruuden muistot pintaan, tunnelman ja sitä kautta värimaailman - väripaletin, jota halusin käyttää. 'Mennyt aika' kertoo minulle ehkä eniten äitini lapsuusajasta. Kuva ei tosin ole äidistäni, mutta hänen lapsuuden aikansa tunnelmasta. Äiti syntyi Petsamossa. Tuohon aikaan kuvan malliset takit lienevät olleen valmistettuja usein villa...

Miten minusta tuli kuvataitelija

  Itsestäni piirretty kuva valokuvasta (kuvanottohetkellä olin noin 3-vuotias) Kun katson vuosia taaksepäin, mitä näen? Äärimmäisen innokkaan, kokeilun haluisen nuoren miehen alun, joka halusi luoda. Tuossa vaiheessa ei vielä ollut minkäänlaisia ajatuksia tai suunnitelmia vakavammasta tekemisestä. Piirtelin omaksi ilokseni lähes päivittäin ja maalasin vesiväreillä. Innostuksen sai aikaan aina joku idea joko näkemästäni kuvasta tai asiasta, ihmisen ilmeestä. Edessä on ollut varsin pitkä tie. Matkan varrella on syntynyt myös todella paljon suttupaperia eli epäonnistumisia.  Lyijykynäharjoitus    Vesiväriteos, harjoitelma Kaiken alku itselleni on ollut piirtäminen, sen oppiminen ja kehittäminen, sille tasolle kuin vain itsenäisesti pystyin. Vanhempani ostivat minulle lahjaksi kirjan 'Opi piirtämään', jota ahkerasti sitten tutkin ja siitä opiskelin erilaisia piirtämisen saloja. Yritän edelleen kehittää piirtämistäni, en ole siinä omasta mielestäni lähelläkään riittävän h...