Siirry pääsisältöön

Tunteen heijastuksia, inpsiraatiosta kankaalle

 

Viiniköynnöksen toiminta
(kuvattu Bordeaux'n viinimuseossa)


Jos näen hahmon rannalla katsomassa merelle, saattaa se jo pelkästään laukaista inspiraation kipinän; myös purjeveneet, Normandian rannat, vene kuivalla maalla tai minkä muun tahansa paikan laskuvesi väreineen houkuttelee siveltimen varteen. Kaunis auringonlasku hämyisen tunnelman kera, silloin riittää verkkokalvoille jäävä muistikuva, joka herättää siveltimen herkän liikkeen kankaalla.
Elokuvia katsellessa jotkin tietynlaisen tunnelman omaavat kohtaukset hienon valaistuksen kera saavat innostumaan tai instrumentteja soittavat ihmiset - niissä on tunnetta. Luonnossa kävellessä valon ja varjon leikit eri pinnoilla aiheuttavat tykytyksiä aivonystyröissä; milloin ne sieltä tulostuvat ja millaisena kankaalle on aina täysi arvoitus.
Erilaiset kohtaamiset, värit, vaatteiden rypyt ja niiden jättämät erilaiset jäljet muistilokeroihin ja tunnemaailmaan antavat potkua ja ärsykkeitä.
Kaikenlainen kauneus ympärillämme kukkineen, erilaiset pinnat ja jälleen niiden värit.

Elämä itsessään, kaikki sen antamat tunnelmat, erilaiset kohtaamiset, nuoret ja vanhat, maisemat, taivas, meri, tuoksut, värit, valot ja varjot, erilaiset tilanteet ja valokuvat vuosien varrelta, kaikki tähänastiset kokemukset - lopputuloksena näitä kaikkia asioita esiintyy muodossa tai toisessa tulevassa näyttelyssä ja siellä nähtävissä teoksissa. 

Näyttely on yhdessä nuoren ja lahjakkaan keramiikkataiteilija Mari Okkosen kanssa 25.10. - 21.11.2025, Galleria 4-Kuus, Uudenmaakatu 4-6.

Käykää tutustumassa teoksiin, keramiikkaan ja maalauksiin, odotamme sinua tulloin, tervetuloa!

Tässä vielä muutamia kuvia tai osia keskeneräisistä teoksista, joiden lopputulokset näkyy sitten näyttelyssä.








Kommentit

Suosikit

Tunnelma rajalla - Idän pikajunassako?

Ostaessani keväällä Berliinistä kirjaa - The Spirit of the Border - en silloin vielä tiennyt mihin se johtaa. Ajatuksena oli kyllä hyödyntää kirjan sivuja taiteessa, mutta miten, missä ja minkä teoksen yhteydessä.  Syyskuun 2022 näyttely lähestyi uhkaavasti ja teosten määrää oli kasvatettava, jotta valinnan mahdollisuuksia olisi riittävästi, eli mitkä ns. selviäisivät jatkoon ja näyttelyyn. Kaivaessani kuva-arkistoja, löysin naisesta kuvan, joka mystisesti katsoo alaviistoon - kuva sai aikaan tarvittavan reaktion. Selasin Berliinistä ostamaani kirjaa ja löysin mielestäni teokseen/tarinaan sopivat sivut ja sain ajatuksen kokonaisuudesta, inspiraatio syttyi. Hahmottelin naisen ja kiinnitin kirjansivut maalilla kankaalle, ajatuksissa jo samalla naisen ylle tulevan asun värin. Jollain tapaa ajatukseni pyörivät Agatha Christien kirjan pohjalta tehdyn elokuvan 'Idän pikajuna' ympärillä. Ne tunnelmat olivat syöpyneet mieleeni. Elokuvan olen nähnyt monet kerrat, myös uusimman version....

Pienen pojan maailmaa ihmettelevät tarinat

Pienen pojan tarina sai alunperin alkunsa Pariisissa, yhdessä niistä monista kauniista puistoista, joita Pariisissa on. Oli syksyn puoliväli 2021 meneillään ja kyseinen poika juoksenteli puistossa ihmetellen erilaisia asioita; niin puistossa kuin sen ympäristössäkin. Sain ikuistettua pojan kameralla. En silloin vielä tiennyt mitä kuva-aihiolla teen ja miten sitä käytän, mutta nyt hän esiintyy jo kolmessa teoksessa. Voisiko sitä jo kutsua jonkinlaiseksi sarjaksi. Sarjan ensimmäinen teos valmistui jo aikaisin keväällä 2022. Teos oli matkalla syksyllä pidettävään näyttelyyn Galleria FOGGAssa. Irronnutta ilmapalloaan ihmetellessä, pojalla on kenties ajatuksissa suuret haaveet elämästä ja sen ihmeistä; yksi niistä on leijaileva ilmapallo ja mihin se on matkalla. Teos sai nimen 'Haaveitako vain' - 50x40cm. Teos löysi näyttelystä tiensä uuteen kotiin. Tästä teoksesta olen jo  aiemmin  erillisen jutun ja sen taustat kertonut 'Kaunein asia elämässä  on rakkaus-teos' blogi-kirjoi...

Pieni tuulahdus runoutta elämäämme

  Minua on aina kiinnostanut omien juttujen riimittely joko loppusoinnuilla tai ilman - omaa runoutta siis - maalaamisen lisäksi tietysti. Aloitan riimittelyn yleensä kirjoittamalla vain sanoja joita ajattelin kyseisen kohteen tai asian runossa käsittelevän. Olen kirjoittanut paljon erilaisia onnittelurunoja kaiken ikäisille - minusta se on hauskaa. Niinpä sain idean, että seuraavan näyttelyn jonkinlainen teema voisi olla runous. Tässä tapauksessa se tarkoittaa vain sitä, että kirjoitan jokaisesta tekemästäni teoksesta jonkun riimin joka siihen sopii. Näin samalla rakentuu näyttelyyn teosluettelo, joka teoskuvan tueksi kertoo siitä hiukan enemmän kenties; toki katsoja luo oman maailmansa katsottavan teoksen ympärille. Katsotaan kuinka tässä käy. Teosten suunnittelun ajattelin tällä kertaa toteuttaa tekemällä itselleni ns. storyboardin, jossa hahmottelen ideaa, teoksen kokoa ja muuta. Tähän asti se on toiminut varsin hyvin. Se on auttanut ja helpottanut teosten syntyä, kun on etukät...