Siirry pääsisältöön

Näyttelyä kohti, yhden päivän fiilikset

 


25.8.2025 ajatuksia

Musiikki - kappale It never goes away - soi taustalla. Se antaa hyvän fiiliksen ja kuvastaa sitä kuinka innoissani ja jännityksellä odotan tulevaa näyttelyä; inspiraatio piikki on ollut kohdillaan. Tulevan näyttelyn viimeinen teos on työn alla, jossa pikku poika katsoo ylöspäin. Varsinaista nimeä teoksella ei vielä ole; tulee aikanaan. Näyttelyn avajaiset on tasan kahden kuukauden kuluttua.

Onhan ollut puristus, tunteiden heijastuksia elämästä, ihmisistä, merellisiä näkymiä, huikeita kohtaamisia. Näyttelyyn teoksia minulta on tulossa kaikkiaan 39 kappaletta, pieniä, isoja, eri kokoisia.

Vaihdon iMac'n taustakuvan, maalaukseni Picassosta, viihtyi näytöllä peräti kolme vuotta,
nyt siinä on tanssivat tytöt. Molemmat teokset aikanaan myytiin 2022 Loviisan Kotigallerian näyttelystä.
Fiilikset tulevasta näyttelystä, keramiikkataitelija Mari Okkosen kanssa Galleria 4-Kuudessa, ovat odottavat, jännittävät ja mielenkiintoiset - saas nähdä mikä on vastaanotto - innolla odotan.

Ihka ensimmäisestä Loviisassa pidetystä näyttelystä on kulunut jo viisi (5) vuotta. Mieletön matka sieltä tähän päivään on ollut aika huikea! Paljon hienoja tapaamisia taiteen parissa. Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia, joiden kanssa olen saanut näitä hetkiä, kokemuksia, omaa kehittymistäni jakaa. Näyttelyt ja niiden lomassa käydyt keskustelut sekä viime keväinen parin kuukauden mittainen akryylimaalauksen perusteiden opettaminen Itä-Helsingin taideseurassa ovat olleet osa tätä kokonaisuutta. Onhan tää kerrassaan upeeta.
Ensimmäisen Loviisassa pidetyn näyttelyn 
osalta pääsin jopa lehtiin

Taiteeni yleisö ja katsojat ovat kaikkein tärkein osa kaikkia teoksia, itse tekemisen lisäksi. Jokainen ottaa teokseni vastaan oman maailmankuvansa, omien kokemustensa, omien oppiensa ja elämänkokemuksensa perusteella. Lopullinen tulos syntyy aina katsojan kautta, silloin teokset heräävät henkiin ja saavat merkityksen.
Tästä hetkestä on kulunut noin 2 vuotta, jolloin olin näyttelyn
 pystytyshommissa Galleria 4-Kuudessa

 
Näillä fiiliksillä mennään ja näyttely siis lähestyy. 25.10..2025 aukeaa ovet heijastuksille, jotka ovat tarttuneet kankaalle tällä kertaa. Käykäähän tsekkaamassa ja toivottavasti törmätään!




Kommentit

Suosikit

Tunnelma rajalla - Idän pikajunassako?

Ostaessani keväällä Berliinistä kirjaa - The Spirit of the Border - en silloin vielä tiennyt mihin se johtaa. Ajatuksena oli kyllä hyödyntää kirjan sivuja taiteessa, mutta miten, missä ja minkä teoksen yhteydessä.  Syyskuun 2022 näyttely lähestyi uhkaavasti ja teosten määrää oli kasvatettava, jotta valinnan mahdollisuuksia olisi riittävästi, eli mitkä ns. selviäisivät jatkoon ja näyttelyyn. Kaivaessani kuva-arkistoja, löysin naisesta kuvan, joka mystisesti katsoo alaviistoon - kuva sai aikaan tarvittavan reaktion. Selasin Berliinistä ostamaani kirjaa ja löysin mielestäni teokseen/tarinaan sopivat sivut ja sain ajatuksen kokonaisuudesta, inspiraatio syttyi. Hahmottelin naisen ja kiinnitin kirjansivut maalilla kankaalle, ajatuksissa jo samalla naisen ylle tulevan asun värin. Jollain tapaa ajatukseni pyörivät Agatha Christien kirjan pohjalta tehdyn elokuvan 'Idän pikajuna' ympärillä. Ne tunnelmat olivat syöpyneet mieleeni. Elokuvan olen nähnyt monet kerrat, myös uusimman version....

Pienen pojan maailmaa ihmettelevät tarinat

Pienen pojan tarina sai alunperin alkunsa Pariisissa, yhdessä niistä monista kauniista puistoista, joita Pariisissa on. Oli syksyn puoliväli 2021 meneillään ja kyseinen poika juoksenteli puistossa ihmetellen erilaisia asioita; niin puistossa kuin sen ympäristössäkin. Sain ikuistettua pojan kameralla. En silloin vielä tiennyt mitä kuva-aihiolla teen ja miten sitä käytän, mutta nyt hän esiintyy jo kolmessa teoksessa. Voisiko sitä jo kutsua jonkinlaiseksi sarjaksi. Sarjan ensimmäinen teos valmistui jo aikaisin keväällä 2022. Teos oli matkalla syksyllä pidettävään näyttelyyn Galleria FOGGAssa. Irronnutta ilmapalloaan ihmetellessä, pojalla on kenties ajatuksissa suuret haaveet elämästä ja sen ihmeistä; yksi niistä on leijaileva ilmapallo ja mihin se on matkalla. Teos sai nimen 'Haaveitako vain' - 50x40cm. Teos löysi näyttelystä tiensä uuteen kotiin. Tästä teoksesta olen jo  aiemmin  erillisen jutun ja sen taustat kertonut 'Kaunein asia elämässä  on rakkaus-teos' blogi-kirjoi...

Pieni tuulahdus runoutta elämäämme

  Minua on aina kiinnostanut omien juttujen riimittely joko loppusoinnuilla tai ilman - omaa runoutta siis - maalaamisen lisäksi tietysti. Aloitan riimittelyn yleensä kirjoittamalla vain sanoja joita ajattelin kyseisen kohteen tai asian runossa käsittelevän. Olen kirjoittanut paljon erilaisia onnittelurunoja kaiken ikäisille - minusta se on hauskaa. Niinpä sain idean, että seuraavan näyttelyn jonkinlainen teema voisi olla runous. Tässä tapauksessa se tarkoittaa vain sitä, että kirjoitan jokaisesta tekemästäni teoksesta jonkun riimin joka siihen sopii. Näin samalla rakentuu näyttelyyn teosluettelo, joka teoskuvan tueksi kertoo siitä hiukan enemmän kenties; toki katsoja luo oman maailmansa katsottavan teoksen ympärille. Katsotaan kuinka tässä käy. Teosten suunnittelun ajattelin tällä kertaa toteuttaa tekemällä itselleni ns. storyboardin, jossa hahmottelen ideaa, teoksen kokoa ja muuta. Tähän asti se on toiminut varsin hyvin. Se on auttanut ja helpottanut teosten syntyä, kun on etukät...