Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella picasso merkityt tekstit.

Näyttelyä kohti, yhden päivän fiilikset

  25.8.2025 ajatuksia Musiikki - kappale It never goes away - soi taustalla. Se antaa hyvän fiiliksen ja kuvastaa sitä kuinka innoissani ja jännityksellä odotan tulevaa näyttelyä; inspiraatio piikki on ollut kohdillaan. Tulevan näyttelyn viimeinen teos on työn alla, jossa pikku poika katsoo ylöspäin. Varsinaista nimeä teoksella ei vielä ole; tulee aikanaan. Näyttelyn avajaiset on tasan kahden kuukauden kuluttua. Onhan ollut puristus, tunteiden heijastuksia elämästä, ihmisistä, merellisiä näkymiä, huikeita kohtaamisia. Näyttelyyn teoksia minulta on tulossa kaikkiaan 39 kappaletta, pieniä, isoja, eri kokoisia. Vaihdon iMac'n taustakuvan, maalaukseni Picassosta, viihtyi näytöllä peräti kolme vuotta, nyt siinä on tanssivat tytöt. Molemmat teokset aikanaan myytiin 2022 Loviisan Kotigallerian näyttelystä. Fiilikset tulevasta näyttelystä, keramiikkataitelija Mari Okkosen kanssa Galleria 4-Kuudessa, ovat odottavat, jännittävät ja mielenkiintoiset - saas nähdä mikä on vastaanotto - innolla...

Hahmotelmasta lopputulokseen - tarinoita taulujen takana - mielenkiintoisia seikkailuja.

Vuosikaudet minulla on ollut erilaisia skitsi-kirjoja ja -vihkoja, joihin olen milloin mitäkin hahmotellut, tietämättä miten se toteutan, missä muodossa, millä tekniikalla ja milloin. Usein hahmotelmaa tehdessä mieleen ei piirry minkäänlaisia mielleyhtymiä tai kuvia lopputuloksesta,  saati sitten väreistä, ja joskus taas ajatus syntyy heti. Syntyneet ajatukset kirjaan ylös myöhempää tarvetta varten; tosin toteutusvaiheessa ylöskirjatut ajatukset voivat saada aivan uudenlaisen merkityksen. Kaikki tämä antaa ja lisää tekemiseen mielenkiintoa. Joskus muistiinpanot koskevat värejä, taustaa, asettelua tai jotain muuta, kenties jotain yksityiskohtaa. Myös mahdollista kankaan kokoa olen miettinyt usein, jos on ollut aavistus lopputuloksesta; silloin jo hahmottelen mielessäni muun muassa asettelua ja värejä.  Tässä tekstissä pureudun muutamiin teoksiin, joista on hahmotelma ja eri valmistusvaiheita. Valotan hiukan niiden syntytaustaa ja ideaa, jos sellaisia on ollut. Aina ei ole, vaan...

Tribuutti Picassolle kuvan ja kirjan yhdistelmänä

  Pariisissa  syyskuussa  2021, kävin Picasso -museossa, jossa otin tämän kuvan kuvasta. Ajattelin samalla jossain vaiheessa käyttäväni kyseistä kuvaa mallina jollekin teokselle. S illä kertaa  museossa oli typistetty Picasso-näyttely, joten teosten anti jäi vähäiseksi, valitettavasti.  Seurasin vuosikaudet tämän taitajan tekemisiä, senkin jälkeen kun aika hänestä oli jättänyt. Erityisesti hänen maalaustaiteensa oli varsin kiehtovaa ja mielenkiintoista. Olen käynyt katsomassa Picassosta tehdyn elokuvan (pääosassa Anthony Hopkins) ja katsonut kaikki mahdolliset hänestä tehdyt dokumentit, jotka käsiini olen saanut. Syyskuussa 2021 kävin myös Avignonissa, josta ostin vaimoni kehoituksesta vanhan, jo kovasti sivuiltaan kellastuneen kirjan La Divine Maitresse - Jumalallinen rakastaja. Vaimoni ehdotti että käyttäisin kirjasta revittyjä sivuja teoksissa jotenkin. Kirja on julkaistu vuonna 1950. Tammikuussa 2022  tutkiessani  tämän kirjan sivuja erää...