Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Chaplin sykkii sydämessäni edelleen

Otteita Peter von Baghin kirjoittamasta kirjasta - Elokuvan historia "Charles Chaplin lienee vuosisatamme tunnetuin ihminen. Hänestä on kirjoitettu enemmän kuin kenestäkään elokuvantekijästä. Näistäkin syistä hän on elokuvan historian tunnetuin suuri tuntematon." "Charles Chaplinin omaelämänkerrasta olemme voineet lukea sykähdyttäviä rivejä Lontoossa vietetystä lapsuudesta, jonka puitteet tuovat mieleen Dickensin romaanit. Köyhyyden ja osaamattomuuden kokemus tuntuu kaikissa Chaplinin töissä." "Katujen ja orpokotien kasvatti nousi parrasvaloihin ensimmäistä kertaa kuusivuotiaana ja liittyi nuorena Fred Karnon varieteeryhmään, jonka mukana siirtyi Yhdysvaltoihin vuonna 1910." Chaplin on kiehtonut minua aivan pienestä pojasta lähtien, eikä varmaan yhtäkään hänen elokuvaansa ole minulta jäänyt näkemättä. Elokuvien kulkurihahmossa oli jotain todella koskettavaa ja viehättävää pienen pojan mielessä; ja on vieläkin. Väärin ymmärrettynä ja kohdeltuna niin tosi el