Minua on aina kiinnostanut omien juttujen riimittely joko loppusoinnuilla tai ilman - omaa runoutta siis - maalaamisen lisäksi tietysti. Aloitan riimittelyn yleensä kirjoittamalla vain sanoja joita ajattelin kyseisen kohteen tai asian runossa käsittelevän. Olen kirjoittanut paljon erilaisia onnittelurunoja kaiken ikäisille - minusta se on hauskaa. Niinpä sain idean, että seuraavan näyttelyn jonkinlainen teema voisi olla runous. Tässä tapauksessa se tarkoittaa vain sitä, että kirjoitan jokaisesta tekemästäni teoksesta jonkun riimin joka siihen sopii. Näin samalla rakentuu näyttelyyn teosluettelo, joka teoskuvan tueksi kertoo siitä hiukan enemmän kenties; toki katsoja luo oman maailmansa katsottavan teoksen ympärille. Katsotaan kuinka tässä käy.
Teosten suunnittelun ajattelin tällä kertaa toteuttaa tekemällä itselleni ns. storyboardin, jossa hahmottelen ideaa, teoksen kokoa ja muuta. Tähän asti se on toiminut varsin hyvin. Se on auttanut ja helpottanut teosten syntyä, kun on etukäteen mietitty ainakin jonkinlainen runko teokselle. Helpottaa erityisesti kokonaisuuden kannalta.
Työtapani usein miten on miettiä etukäteen päässä teoksen värejä, asetelmaa, kokoa. Yritän saada teoksen lopputuloksen työstettyä päässäni. Ja erityisesti tässä tapauksessa storyboard toimii hyvin tukevana muistiinpanona. Joskus kun on useita teoksia meneillään on pääni kuin yhtä ampaispesää; surina on aikamoista, ajatuksilla on kiire ja ideat sinkoilee, mutta se on erittäin mielenkiintoinen prosessin vaihe.
Yllä kahden eri teoksen pohjia, jotka tein puhtaalla intuitiolla ja sen enempää miettimättä. Tässä tapauksessa ne ohjasivat minua tiettyyn suuntaan ja nyt tiedän mitä niihin tulee. Teokset etenevät hyvin.
Idea kameratytöstä on ollut mielessäni jo pari vuotta. Olin pitkään epävarma siitä kuin taustan toteuttaisin, mutta yhtäkkiä unessa näin taustan ja kuinka sen rakentaisin. Tässä vaiheessa tausta on tehty pääosin ja tyttö hahmoteltu, kädet ja kasvot saaneet hiukan jo väriä, samoin kamera. Kuvassa vain osa teoksesta. Lopputulos on sitten nähtävissä lokakuun 2026 lopusta alkaen kuukauden ajan Galleria 4-Kuudessa.
Ylläoleva idea on myös usein ollut mielessä ja kun tein pohjan kankaalle tiesin, että tämä nousuveden yllättämä rantatuolissa istuva mieshän siihen tulee. Tähän teokseen vaikutteita olen saanut Normandian ajoilta. Niin ja työhän on vielä kesken, mutta hahmotelma on tehty ja pari pientä kohtaa on työstetty värin kera.
Keväästä ja kesästä tulee kohtalaisen kiireinen ja tiivis näyttelyyn työstettävien teosten kanssa. Intohimo tekemiseen on todella kova ja ideoita pursuaa koka ajan. Valmiit teokset inspiroivat uusien aloittamiseen. Tällä hetkellä tätä kirjoittaessa neljä teosta on meneillään yhtä aikaa - toiset lepää kun joku teoksista saa vähän väriä pintaansa. Niin ja mietintäaikaa tarvitaan myös.
Ilolla kohti kesää ja syksyä, sillä kevät on alkaessaan jo kohta ohi kunhan saadaan puut lehteen.
Kaikille hyvää kevättä ja kesää! Syksyllä sitten lokakuun aikaan näyttely, jonka nimeksi on alustavasti ajateltu 'Pieni tuulahdus runoutta elämäämme'; onko se lopullista sitä en vielä tiedä.
Pieni tuulahdus runoutta elämäämme
tuo rikkautta tekemäämme
Annan siis ideoiden loistaa
ja kankaalle ne väreinä toistaa.
Paloista noista
luovuuden kipunoista
kokonaisuus karttuu ja
näyttelyksi varttuu
😍




Kommentit
Lähetä kommentti