Tunnelmia Italiasta, matka inspiraatiosiemenien perässä

Välillä täyttyy ottaa etäisyyttä studiosta, maalaamisesta ja päivittäisestä uusien teosten suunnittelusta. Tuntuu joskus, että jähmetyn paikoilleni kuin puuro. Mikään ei etene. Tiedän kuitenkin olevani suhteellisen tuottelias. Ensi vuoden marraskuussa pidettävässä näyttelyssä todennäköisesti teoksista löytyy nyt koettua värimaailmaa, mitä muuta, saas nähdä 😉.

Etäisyyttä studiosta lähdin hakemaan vaimoni kanssa Pohjois-Italiasta, Piemontesta. Syksyn värit leikkivät upean valon kanssa, sekoittuen välillä hempeään usvaan. Ilme muuttuu päivän aikana useaan otteeseen. Aamut ja illat antavat parasta väriskaalaa.

Pari ajatuksen alla olevaa teosta saattavat sotkeutua keskenään. Joskus se on hyvä, sillä se saattaa tuottaa mieluisia yllätyksiä, uusia tapoja toteuttaa jokin kohta, väriyhdistelmä tai jotain muuta positiivista tapahtuu.

Tässä on osa yhdestä keskeneräisestä teoksesta esimerkkinä, jossa syksyn värit toistuvat kuten olen ne kokenut Italiassa (esim. jos vertaa ylläolevaa kuvaa). Teos on matkalla Italiaan, kunhan se valmistuu.

Tässä kirjoituksessa keskityn nyt kuitenkin kokemaani luonnon kauneuteen ja inspiraatiosiemeniin maisemakuvien muodossa. Kuvat on menneen kahden viikon Italian reissun hedelmiä marraskuun lopulta.

Jo itse matka alkoi melkoisen inspiroivissa olosuhteissa. Kuvasin lentokoneen ikkunasta auringonlaskua pilvien yläpuolella. Näkymä oli häkellyttävä; valitettavasti kamera ei pysty toistamaan ihan samaa mitä itse omin silmin näin ja koin. Joka tapauksessa näky oli huikea ja sai ajattelemaan aaltoilevaa merta - taivaan merta. 

Näihin maisemiin, valoon, väreihin sain heti sukeltaa saapumista seuraavana aamuna. Raikas vuoriston ja laakson tuulahdus pyyhki ylitseni. Syvä hörppäys raikasta syysilmaa sekoitettuna mielen positiiviseen asenteeseen sai herkistymään.

Kaiken valon ja vuoden aikaan nähden suhteellisen lämpimän ilman lisäksi ruusutkin kukkivat vielä. Vain puista pudonneet lehdet kertoivat minulle myöhäissyksystä ja lähestyvästä talvesta.

Maisemat todella häkellyttivät mieltä ja sai ideatehtaan töihin. Alla olevassa kuvassa esimerkiksi värisävyt olivat mielestäni huikeat. Värit voivat minulle esimerkiksi toimia taustaväreinä ja niiden sekoituksena; myös kasvin muotoa voi mielestäni hyvin hyödyntää.

Maiseman perspektiivinäkymä puhutti. Taustalla näkyvät vuoret kuulsivat himmeästi hentona leijuvan usvan läpi. Etualan värirykelmä mykisti monipuolisuudellaan ja auringon heikohko valo värjäsi muuta maastoa kevyin pensselin vedoin.

Kirkkaalla säällä auringon paistaessa granaattiomenapuun lehdet olivat kirkkaat latvustosta ja sieltä minne auringon säteet osuivat eniten. Väriskaalaa liikkui keltaisesta ruskean sävyihin  ja itse omenat antoivat piristysruiskeen ja rikkoivat sopivasti kellertävän ruskeanpunaista massaa; samoin ruskeana paistavat puun runko ja oksat. Vihreä ruoho antoi raikkaan lisän.

Pahaksi ja ylivanhaksi menneiden viinipullojen tyhjennyksestä jääneet ja rikkoutuneet korkinpalat; väriskaala jäi verkkokalvolle. 

Tässä alla kaksi kuvaa samasta paikasta eri vuorokauden aikana. Ylempi kuva on otettu aikaisin aamulla kun aurinko vasta alkaa aavistuksen verran näkyä kylän vasemmasta reunasta. Laakso oli vielä kuurassa ja hyvin kevyessä usvassa, lämpötila huiteli niukasti pakkasen puolella, ehkä -2°. Etualalla burgundin punaiseksi värjäytynyt pensas rikkoi etualaa ja antoi voimaa.

Alemmassa kuvassa aurinko oli jo painumassa mailleen ja antoi viimeisiä säteitään edessä näkyvän luonnon hyväksi, joka alkoi olla aikamoisen tumman puhuva, mutta silti silmä vielä erotti eri värejä.

Ja sitten suuntasimme vuoristoon. Tavoitteena oli haikata 1200 m korkeuteen, jossa majapaikka sijaitsi. Lumisateita oli luvattu, katsotaan miten siinä kävi.

Pipohan siellä tarvittiin ja lämmintä päälle. Edessä oli noin tunnin nousu kävellen 1200 metriin. Tässä on vielä oikein freessi fiilis. Ja matkan varrella sitä luntahan tuli jonkin verran. Majatalon pitäjäkin soitti ja kysyi, että olemmeko vielä tulossa kun sataa lunta. Totesimme, että olemmehan Suomesta ja varsinkaan tämän kaltainen lumisade ei kauheasti 'pelota'.

Mikä tunnelma, mitkät tuoksut ja värit, mikä rauha ja hiljaisuus. Matka, ajallisesti pitkä haikkaus, ei itseasiassa tuntunut miltään, vaikka välillä tunsi selässä valuvan hikipuron. Tunti oli kulunut ja näimme majapaikkamme lievän sumun keskeltä, joka edessä kasvoi aivan mahtava puu, lajia en valitettavasti tiedä enkä sitä muistanut kysyäkään - mahtava se oli kaikesta huolimatta. Puun alla oleva maa ja heinikko olivat väriltään minusta hienoja ja loivat oivan kontrastin puun tummanpuhuvalle oksistolle sekä sumuiselle maisemalle.

Ja siinä se majapaikka sitten oli edessämme vallitsevan sumun keskellä.

Omasta huoneesta näkymä ei kovin kauas kantanut.Vaikka tiesimme, että tuolla jossain on vuori ja huippuja, eivät ne sankan sumun takia näkyneet. Oli siis odotettava aamuun.

Ja herätessä vuori näkyikin sitten edessämme, joka oli sopivasti saanut lunta pinnalleen niin, että vuoren rinteiden eri muodot paljastuivat. Nousin ylös ja ryntäsin talolta vielä hiukan ylemmäksi nähdäkseni lisää. Ilma oli varsin rapsakka, kenkien alla narskuva lumi säesti hyvin ylöspäin nousua. Suusta tuleva hengityshöyry kertoi minulle, että pakkasta oli noin -5°. Aamutuimaan kroppa kun ei oikein ollut hereillä niin hengästyihän sitä ihan kunnolla, olihan ilma ohuempaakin kuin alhaalla. Hikipisarat otsalla seisoin sanattomana maiseman edessä.

Ylempänä näki itään katsoessa auringon sarastuksen, Vielä oli hiukan hämärää. Vaimokin seurasi minua ylös, sillä hän myös halusi nähdä kuinka aurinko pikkuhiljaa alkoi maalta valonpensselillään vuoren huippuja, se värjäytyi keltaisen, oranssin ja valkoisen sekoitukseksi. Tunnelma oli sykähdyttävä. Verkkokalvot, samalla kun otin tukuttain kuvia, imivät osansa näistä näkymistä ja väriskaaloista. 

Eihän tästä voinut olla pitämättä ja haltioitumatta. Tiesimme, että kohta oli aamiaisen aika, mutta viivyttelimme niin pitkään kuin mahdollista, jotta näkisimme selkeämmin Monvison, joka odotti kohteesta lännempänä.

Valon pensseli teki taikojaan

Monviso on mm. UNESCON perintökohteita. Korkeutta sillä on 3 841 m. Aikanaan ensimmäinen nousu sinne tehtiin 30. elokuuta 1861. Näky oli mielestämme häkellyttävä. Näiden näkymien ja väri-iloittelun myötä oli hyvä siirtyä aamiaisen pariin.

Monviso

Lisää nähtävää väri- ja maisemanälkään

Aamiaisen jälkeen alaspäin lähdettäessä aurinko valaisi jo koko maisemaa, laaksoa myöden ja sinne minne se ikinä ulottuikin puiden oksien väleistä.

Vastapäinen vuori näkyi jo melkein kokonaan, väreistä oli tullut jo hiukan haalempia kuin aamuauringon aikaan. Sitten sukellettiin väreihin.

Tässä tämä samainen puu nyt hyvässä auringon valossa nähtynä. Monia eri sävyjä ja valon leikkiä oksilla antaen syvyyttä.

Kyllä näissä maisemissa mieli lepäsi. Tuoksutkin olivat eiliseen ylös nousuun verrattuna paljon raikkaammat. Hienoja värejä nähtävissä koko matkan ja niin kauas kuin silmä erotti.

Valon ja varjon leikit loivat mahtavan tunnelman ja kaukaa kuului muutamien eri lintujen vislailua. Aurinko sai ne selvästi hyvälle tuulelle.

Melkein alhaalla. Tässä kuvasin ylöspäin rinnettä, tosin kuva ei anna todellista vaikutelmaa. Sen voin kertoa, että näkymä oli jyrkkä.

Välillä metsän syleilystä päästiini avarammille alueille, joista pystyi näkemään vastapäisille vuoren rinteille.

Sitten oltiinkin pian jo alhaalla; aivan parkkipaikan läheisyydessä olevalla rinteellä oli vielä maa huurussa. Sinne aurinko ei vielä päässyt säteitään laskemaan, mutta erilaiset ja mielenkiintoiset värit saivat suun hymyyn. Ei kun skrapaamaan auton ikkunoita ja takaisin kohti Albaa. 

Seuraavana aamuna heräsimme aurinkoiseen ilmaan, tosin laakso oli täydellisen sumun peitossa. Pystyi erottamaan vain muutamien ylempänä olevien puiden latvustoja. Värisävyt viehättivät ja saivat taas suun hymyyn.

Sitten pikkuhiljaa sumu hälveni asteittain. Ensin erottui puutarhan toinen taso, ei vielä kolmas. Tunnelma oli mystinen.

Myöhemmin iltapäivällä oli jo hyvin nähtävissä vastakkaisella puolella laaksoa olevan kylän piirteet. Kello läheni neljää iltapäivällä. Varjot pitenivät, värit muuttuivat pinnoilla kuin maalarin pensseli olisi niitä juuri käsitellyt.

Kello viiden aikaan iltapäivällä alkoikin jo auringon säteet hiipua, antaen kuitenkin valoa sen verran, että pystyi värjäämään maiseman vielä kauniisti.

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää värikylläinen ja antoisa matka. Pää täynnä ideoita, verkkokalvot kyllästettyinä ja kuva-arkisto kasvatettuna. Sieltä oli hyvä ammentaa ideoita, yksityiskohtia, muotoja, värejä. Inspiraatiosiemeniä oli taas iso repullinen, ja niitähän olimme metsästämässä.